Le lendemain, la splendeur du matin dissipa un peu l’impression de tristesse laissée dans nos esprits par notre première inspection du château de Baskerville. Pendant que je déjeunais avec sir Henry, le soleil éclaira les fenêtres à meneaux, arrachant des teintes d’aquarelle à tous les vitraux armoriés qui les garnissaient ; sous ses rayons dorés, les sombres lambris prenaient l’éclat du bronze. On aurait difficilement reconnu la même pièce qui, la veille, nous avait mis tant de mélancolie à l’âme.
Seuraavana päivänä oli ilma niin kaunis, että se johonkin määrin paransi sitä synkkää vaikutusta, jonka Baskerville Hall molempiin meihin oli tehnyt. Istuessamme aamiaisella, paistoi aurinko huoneeseen goottilaisista ikkunoista, ja niitä peittävät värillisestä lasista sommitellut vaakunakilvet loivat sisään vilkkaita väripilkkuja. Kultaiset säteet saivat tumman paneelin kiiltämään pronssin hohteella, joten oli melkein vaikea käsittää tämän suuren huoneen edellisenä iltana vaikuttaneen meihin niin kaameasti.
« Je crois, dit le baronnet, que nous ne devons nous en prendre qu’à nous-mêmes de ce que nous avons éprouvé hier. La maison n’y était pour rien… Le voyagé nous avait fatigués ; notre promenade en voiture nous avait gelés… ; tout cela avait influé sur notre imagination. Ce matin, nous voilà reposés, bien portants et tout nous paraît plus gai.
"Se oli luultavasti oma vikamme eikä huoneen", sanoi sir Henry. "Me olimme matkasta väsyneitä, viluisia ja kiusaantuneita. Kun nyt olemme levähtäneet ja voimme jälleen hyvin, näyttää kaikki valoisalta ja hyvältä."
— Je ne suis pas de votre avis, répondis-je, en ce qui concerne le jeu de notre imagination. Ainsi n’avez-vous pas entendu quelqu’un — une femme, je crois — pleurer toute la nuit ?
"Kokonaan se kumminkaan ei ollut kuvittelua", vastasin minä. "Ettekö yöllä kuullut jonkun -- luultavasti naisen -- itkevän ja nyyhkivän?"
— Oui, dans un demi-sommeil, il me semble bien avoir entendu ce bruit. J’ai écouté un instant ; mais, le silence s’étant rétabli, j’en ai conclu que je rêvais.
"Sepä ihmeellistä, että teette minulle sen kysymyksen! Puolinukuksissa olin todella jotain sellaista kuulevinani. Minä makasin ja odotin, että äänet uudistuisivat, mutta kun niin ei käynyt, luulin vain uneksineeni."
— Moi, je l’ai perçu très distinctement et je jurerais que c’étaient des gémissements de femme…. Il faut que nous éclaircissions ce fait. »
"Mutta minä kuulin sen selvään, ja olen aivan varma siitä, että se oli jonkun naisen nyyhkimistä."
Sir Henry sonna Barrymore et lui demanda quelques explications. Aux questions de son maître, je crus voir le visage, déjà pâle, du valet de chambre, pâlir encore davantage.
"Sitä asiaa on heti tutkittava." Hän soitti, ja kun Barrymore tuli sisään, kysyi hän, voiko tämä sanoa, kuka oli itkenyt. Olin huomaavinani hovimestarin kalpeiden kasvojen yhä kalpenevan, kun hän kuuli isäntänsä kysymyksen.
« Il n’y a que deux femmes dans la maison, sir Henry, dit-il : la fille de cuisine, qui couche dans l’autre aile du château, et ma femme. Or, je puis vous affirmer qu’elle est absolument étrangère au bruit dont vous parlez. »
"Löytyy vain kaksi naista talossa, sir Henry", sanoi hän. "Toinen on keittäjätär, jonka huone on toisessa sivurakennuksessa. Toinen taasen on vaimoni, ja minä voin vakuuttaa, että hän ei itkenyt."
Le domestique mentait certainement, car, après le déjeuner, je rencontrai Mme Barrymore dans le corridor. Elle se trouvait en pleine lumière. C’était une grande femme, impassible, aux traits accentués, ayant, sur les lèvres, un pli amer ; Elle avait les yeux rouges et, à travers ses paupières gonflées, son regard se posa sur moi. Elle avait dû pleurer toute la nuit, et, s’il en était ainsi, son mari ne pouvait l’ignorer. Alors pourquoi avait-il accepté le risque de cette découverte en déclarant le contraire ? Pourquoi ce ton affirmatif ? Et pourquoi — surtout — sa femme pleurait-elle si convulsivement ? Déjà une atmosphère de mystère et d’obscurité se formait autour de cet homme au teint pâle, porteur d’une superbe barbe noire. N’était-ce pas lui qui, le premier, avait découvert le cadavre de sir Charles Baskerville ? N’était-il pas le seul témoin qui pût nous renseigner sur les circonstances de la mort du vieux gentilhomme ? Qu’y avait-il d’impossible à ce qu’il fût le voyageur entrevu dans le cab, à Londres ? Sa barbe ressemblait étonnamment à celle de l’inconnu. Le cocher nous avait bien dépeint son client comme un homme plutôt petit…. Mais ne pouvait-il pas s’être trompé ? Comment tirer cette affaire au clair ? Évidemment le plus pressé était d’interroger le directeur du bureau de poste de Grimpen et de savoir si le télégramme adressé à Barrymore lui avait été remis en mains propres. Quelle que fût la réponse, j’aurais au moins un détail à communiquer à Sherlock Holmes.
Ja kumminkin hän valehteli sillä kertaa, sillä aamiaisen jälkeen tapasin sattumalta rouva Barrymoren pitkässä käytävässä, ja aurinko paistoi suoraan hänen kasvoillensa. Hän oli suurikasvuinen nainen, hänen piirteensä olivat karkeat, hänen ulkomuotonsa eloton ja suun ympärillä oli hänellä jotain ankaraa ja kovaa. Hän katsoi minuun, jolloin punaiset silmät ja ajettuneet luomet ilmottivat hänen itkeneen. Hänen itkunsa siis olimme yöllä kuulleet, ja sen oli hänen miehensä täytynyt arvata. Tämä oli kumminkin kieltänyt sen, vaikkakin saattoi pitää hyvin mahdollisena, että asia tulisi ilmi. Miksi hän sen oli tehnyt? Ja miksi hänen vaimonsa oli itkenyt niin katkerasti? Tuon kalpean, kauniin, mustapartaisen miehen ympärille alkoi jo kertyä synkkää salaperäisyyttä. Hän oli ensiksi löytänyt sir Charlesin ruumiin, ja vain hänen sanaansa täytyi luottaa, kun oli kysymys niistä seikoista, jotka johtivat vanhuksen kuolemaan. Oliko mahdollista, että todella olimme nähneet hänet vaunuissa Regent Streetillä? Parta oli kyllä samankaltainen. Ajuri oli tosin kuvaillut miehen hieman lyhemmäksi, mutta sellaisessa pikkuseikassa oli hän helposti voinut erehtyä. Kuinka voisin saada asian selville? Ensiksi oli minun otettava selville Grimpenin postinhoitajalta, josko se sähkösanoma, jolla koetettiin tutkia, oliko hovimestari kotona, todella oli annettu Barrymorelle itselleen. Mikä tulos tästä tulisikaan olemaan, niin joka tapauksessa saisin jotain Sherlock Holmesille ilmotettavaa.
Sir Henry avait de nombreux documents à compulser ; je mis à profit ce temps pour exécuter mon projet. Une promenade très agréable sur la lande me conduisit à un petit hameau au milieu duquel s’élevaient deux constructions de meilleure apparence que les autres. L’une était l’auberge ; l’autre, la maison du docteur Mortimer. Le directeur de la poste, qui se livrait également au commerce de l’épicerie, se souvenait fort bien du télégramme.
Sir Henryn oli aamiaisen jälkeen tarkastettava lukuisia papereita, joten minun sopi lähteä tiedusteluretkelleni. Hauskan kävelymatkan jälkeen pitkin nummen reunaa, saavuin neljän engl. penikulman päässä olevaan pieneen harmaaseen kauppalaan, jonka rakennuksista kaksi -- ravintola ja tohtori Mortimerin asunto -- kohosivat korkealle muiden yli. Postinhoitaja -- joka samalla oli kylän tai kauppalan maustetavarankauppias -- muisti hyvin tuon sähkösanoman.
« Certainement, monsieur, me dit-il, on a remis la dépêche à Barrymore, ainsi que l’indiquait l’adresse.
"On aivan varmaa, hyvä herra, että minä määräyksen mukaan lähetin sen suoraan herra Barrymorelle", sanoi hän.
— Qui l’a remise ?
"Kuka sen vei?"
— Mon fils, ici présent. » Le fonctionnaire épicier interpella un gamin qui baguenaudait dans un coin. « James, demanda-t-il, la semaine dernière, tu as bien remis une dépêche à M. Barrymore ?
"Minun poikani vei sen; James, veithän perille sähkösanoman herra Barrymorelle Baskerville Halliin viime viikolla?"
— Oui, papa.
"Kyllä, isä, sen tein varmasti."
— À M. Barrymore lui-même ? insistai-je.
"Ottiko hän itse sen vastaan?"
— À ce moment-là, il était au grenier et je n’ai pu la donner à lui-même ; mais je l’ai remise à Mme Barrymore, qui m’a promis de la lui porter aussitôt.
"Ei, hän oli vinnillä sillä hetkellä, niin etten voinut antaa sitä hänelle itselleen, vaan jätin sen rouva Barrymorelle, joka lupasi heti antaa sen miehelleen."
— As-tu vu M. Barrymore ?
"Näitkö herra Barrymoren?"
— Non, monsieur ; je vous ai dit qu’il était au grenier.
"En, sanoinhan teille, että hän oli vinnillä."
— Puisque tu ne l’as pas vu, comment sais-tu qu’il se trouvait au grenier ?
"Kuinka voit tietää hänen olleen vinnillä, jos et häntä nähnyt?"
— Sa femme devait savoir où il était, intervint le directeur de la poste. N’aurait-il pas reçu le télégramme ? S’il y a erreur, que M. Barrymore se plaigne ! »
"On aivan selvää, että hänen oma vaimonsa tiesi, missä hän oli", sanoi postinhoitaja hieman suuttuneena. "Eikö hän sitten saanut sähkösanomaa? Jos joku erehdys on tapahtunut, niin herra Barrymorella siitä lienee valittamista."
Il me semblait inutile de poursuivre plus loin mon enquête. Ainsi, malgré la ruse inventée par Sherlock Holmes, nous n’avions pas acquis la preuve du séjour de Barrymore au château pendant la semaine précédente. Supposons le contraire…, Supposons que l’homme qui, le dernier, avait vu sir Charles vivant, ait été le premier à espionner son héritier dès son arrivée eu Angleterre. Alors, quoi ? Était il l’instrument de quelqu’un ou nourrissait-il de sinistres projets pour son propre compte ? Quel Intérêt avait il à persécuter la famille Baskerville ? Je pensai à l’étrange avertissement découpé dans les colonnes du Times. Était-ce l’œuvre de Barrymore ou bien celle d’un tiers qui s’évertuait à contrecarrer ses desseins ? Sir Henry avait émis la version la plus plausible : si on éloignait les Baskerville du château, Barrymore et sa femme y trouveraient un gîte confortable et pour un temps indéfini. Certes, une semblable explication ne suffisait pas pour justifier le plan qui paraissait enserrer le baronnet comme dans les mailles d’un invisible filet. Holmes lui-même avait convenu que jamais, au cours de ses sensationnelles enquêtes, on ne lui avait soumis de cas plus complexe. Tout en retournant au château par cette route solitaire, je faisais des vœux pour que mon ami, enfin débarrassé de ses préoccupations, revînt vite me relever de la lourde responsabilité qui pesait sur moi.
Näytti toivottomalta jatkaa tutkintoa, mutta selvää oli, että Holmesin viekkaudesta huolimatta emme voineet olla varmoja siitä, ettei Barrymore saattanut silloin olla Lontoossa. Mutta vaikka hän olisikin ollut siellä, vaikka hän viimeksi olikin nähnyt sir Charlesin elossa, ja vaikka hän ensimmäisenä olisikin ollut vakoilemassa uutta omistajaa tämän saapuessa Englantiin -- mitä sitten? Oliko hän muiden kätyri, vai oliko hänellä itsellään onnettomuutta tuottavia tarkotuksia? Minkä vuoksi hän vainoisi Baskervillen sukua? Minä muistin tuon omituisen varotuksen, joka oli leikattu Timesin johtavasta kirjotuksesta. Oliko se hänen työtänsä, vai jonkun toisen, joka tahtoi ehkäistä hänen yrityksensä? Ainoa mahdollinen syy oli se, josta sir Henry oli huomauttanut: jos omistaja olisi saatu pelotetuksi pois talosta, niin Barrymorella ja hänen vaimollaan olisi mukava ja hauska koti loppuijäkseen. Sellainen selitys oli kumminkin aivan riittämätön, kun oli torjuttava se syvällinen ja viekas juoni, joka näkymättömillä langoillaan tuntui kutovan verkkoaan nuoren omistajan ympärille. Holmes itse oli sanonut, ettei kaikkien niiden jännittävien ja vaihtelevien tapausten joukossa, joita hän oli käsitellyt, ollut yhtään monimutkaisempaa kuin tämä. Kun kävelin takaisin harmaata, yksinäistä tietä toivotin itsekseni, että ystäväni saattaisi riistäytyä tehtävistään kaupungissa ja saapua tänne nostamaan edesvastauksen raskasta taakkaa minun hartioiltani.
Soudain je fus tiré de mes réflexions par un bruit de pas. Quelqu’un courait derrière moi, en m’appelant par mon nom. Croyant voir le docteur Mortimer, je me retournai ; mais, à ma grande surprise, un inconnu me poursuivait. J’aperçus un homme de taille moyenne, mince, élancé, blond, la figure rasée, âgé de trente-cinq ans environ, vêtu d’un complet gris et coiffé d’un chapeau de paille. Il portait sur le dos la boîte en fer-blanc des naturalistes et tenait à la main un grand filet vert à papillons.
Äkkiä mietteeni häiriytyivät siitä, että joku lähestyi juosten ja huutaen minun nimeäni. Käännyin ympäri luullen näkeväni tohtori Mortimerin, mutta hämmästyksekseni huomasin että eräs vieras henkilö oli kiiruhtanut jälkeeni. Se oli pieni, hento mies, jonka kasvot olivat sileiksi ajellut, jolla oli pellavan värinen tukka ja kapea alaleuka, ijältään oli hän noin kolmenkymmenen ja neljänkymmenen vuoden välillä, pukunsa oli harmaa ja päässään olkihattu. Hänen olkapäällänsä riippui nelikulmainen kasvikannin ja toisessa kädessä oli hänellä hyönteishaavi.
« Je vous prie d’excuser mon indiscrétion, docteur Watson, dit-il, en s’arrêtant tout haletant devant moi. Sur la lande, pas n’est besoin des présentations ordinaires. Mortimer, notre ami commun, a dû vous parler de moi…. Je suis Stapleton, de Merripit house.
"Minä pyydän anteeksi rohkeuteni, tohtori Watson", sanoi hän, kiiruhtaessaan hengästyneenä minun luokseni, "mutta me olemme yksinkertaista väkeä täällä nummella emmekä odota muodollista esittelyä. Ehkä olette kuullut minun nimeni yhteiseltä ystävältämme tohtori Mortimerilta. Minä olen Stapleton Merripit Housesta."
— Votre filet et votre boîte me l’auraient appris, répliquai-je, car je sais que M. Stapleton est un savant naturaliste. Mais comment me connaissez-vous ?
"Haavinne ja kantimenne olisivat saaneet minut sitä otaksumaan", vastasin minä, "sillä tiesin, että herra Stapleton on luonnontutkija. Mutta kuinka saatoitte tietää minun nimeni?"
— Je suis allé faire une visite à Mortimer et, tandis que vous passiez sur la route, il vous a montré à moi par la fenêtre de son cabinet. Comme nous suivions le même chemin, j’ai pensé que je vous rattraperais et que je me présenterais moi-même. J’aime à croire que le voyage n’a pas trop fatigué sir Henry ?
"Minä olin käymässä tohtori Mortimerin luona, ja kun te menitte hänen työhuoneensa ikkunan ohi, sanoi hän sen minulle. Koska meillä on sama tie, niin ajattelin juosta jälkeenne ja esittää itseni teille. Minä toivon, että sir Henry voi hyvin matkan jälkeen?"
— Non, merci ; il est en excellente santé.
"Kyllä, kiitos, hän voi sangen hyvin."
— Tout le monde ici redoutait qu’après la mort de sir Charles le nouveau baronnet ne vînt pas habiter le château. C’est beaucoup demander à un homme jeune et riche de s’enterrer dans un pareil endroit, et je n’ai pas à vous dire combien cette question intéressait la contrée ; sir Henry, je suppose, ne partage par les craintes superstitieuses du populaire ?
"Me pelkäsimme kaikki täällä, että uusi omistaja ei tahtoisi asettua maatilallensa asumaan sir Charlesin surkean kuoleman vuoksi. Vaikeata on vaatia rikasta miestä hautautumaan sellaiseen paikkaan, mutta minun ei tarvitse sanoa teille, mikä merkitys sillä on tilalle ja ympäristölle. Sir Henry ei mahtane tuntea mitään taikauskoista pelkoa, vai kuinka?"
— Je ne le pense pas.
"Minä en luule sitä."
— Vous connaissez certainement la légende de ce maudit chien que l’on accuse d’être le fléau de la famille ?
"Te tunnette luonnollisesti tarun tuosta koirasta, jonka väitetään kummittelevan suvussa?"
— On me l’a contée.
"Olen kuullut siitä kerrottavan."
— Les paysans de ces parages sont extraordinairement crédules. Beaucoup jureraient avoir rencontré sur la lande ce fantastique animal. » Stapleton parlait, le sourire sur les lèvres, mais il me sembla lire dans ses yeux qu’il prenait la chose plus au sérieux. Il reprit : « Cette histoire hantait l’imagination de sir Charles, et je suis sûr qu’elle n’a pas été étrangère à sa fin tragique.
"On aivan kummallista kuinka herkkäuskoisia tämän seudun talonpojat ovat. Tuskin tiedän kuinka monet olisivat valmiit vannomaan nähneensä tuon eläimen täällä nummella." Hän sanoi tämän hymyillen, mutta minä luulin hänen silmistään näkeväni, että hän piti asiaa jokseenkin vakavana. "Tarina oli tehnyt syvän vaikutuksen sir Charlesiin ja minä uskon varmaan, että se aiheutti hänen surullisen kuolemansa."
— Comment cela ?
"Millä tavoin sitten?"
— Ses nerfs étaient tellement exacerbés que l’apparition d’un chien quelconque devait produire un effet désastreux sur son cœur, mortellement atteint. J’imagine qu’il a réellement vu quelque chose de ce genre dans sa dernière promenade, le long de l’allée des Ifs. J’appréhendais sans cesse un malheur, car j’aimais beaucoup sir Charles et je lui savais le cœur très malade.
"Hänen hermonsa olivat niin kiihotuksissa, että luulen minkä koiran näkemisen tahansa voineen vaikuttaa onnettomasti hänen sairaaseen sydämeensä. Minä kuvittelen, että hän todella näki jonkun omituisen eläimen tuona viimeisenä iltana kuusikujassa. Minä pelkäsin aina, että joku onnettomuus tapahtuisi, sillä minä pidin paljon vanhuksesta ja tiesin että hänen sydämensä toiminta oli heikontunut?"
— Comment l’aviez-vous appris ?
"Kuinka saatoitte sen tietää."
— Par mon ami, le docteur Mortimer.
"Olin kuullut sen ystävältäni tohtori Mortimerilta."
— Alors vous croyez qu’un chien a poursuivi sir Charles et que la peur a occasionné sa mort ?
"Te luulette siis, että joku koira ahdisti sir Charlesia, ja että tästä aiheutunut pelko tuotti hänelle kuoleman?"
— Pouvez-vous me fournir une meilleure explication ?
"Onko teillä parempaa selvitystä annettavana?"
— Il ne m’appartient pas de conclure.
"Minä en vielä ole muodostanut omaa vakaumusta."
— Quelle est l’opinion de M. Sherlock Holmes ? »
"Eikö myöskään herra Sherlock Holmes ole sitä tehnyt?"
Pendant quelques secondes, cette question me coupa la parole. Mais un regard sur la figure placide et sur les yeux assurés de mon compagnon me montra qu’elle ne cachait aucune arrière-pensée
Minä tulin sanattomaksi kummastuksesta, mutta silmäys seuralaiseni tyyneisiin kasvoihin ja vakaviin silmiin vakuutti minulle, ettei hän ollut tarkottanut saattaa minua hämilleni.
« Nous essayerions vainement de prétendre que nous ne vous connaissons pas, docteur Watson, continua Stapleton. Les hauts faits de votre ami le détective sont parvenus jusqu’à nous et vous ne pouviez les célébrer sans vous rendre vous-même populaire. Lorsque Mortimer vous a nommé, j’ai aussitôt établi votre identité. Vous êtes ici parce que M. Sherlock Holmes s’intéresse à l’affaire, et je suis bien excusable de chercher à connaître son opinion.
"Ei maksa vaivaa tekeytyä, ikäänkuin ei teitä tunnettaisi, tohtori Watson", sanoi hän. "Teidän kertomuksenne ystävänne seikkailuista ovat ehtineet meidänkin seuduillemme, ettekä voineet ylistää häntä, tulematta itsekin tunnetuksi. Kun Mortimer sanoi minulle teidän nimenne, ei hän voinut salata kuka te olitte. Teidän läsnäolonne täällä osottaa, että herra Sherlock Holmes on ryhtynyt asiaan, ja luonnollisesti tahtoisin hyvin kernaasti tietää, mitä hän siitä ajattelee."
— Je regrette de n’être pas en mesure de répondre à cette question.
"En luule saattavani vastata siihen."
— Puis-je au moins vous demander s’il nous honorera d’une visite ?
"Uskallanko kysyä, tuleeko hän itse kunnioittamaan meitä käynnillään?"
— D’autres enquêtes le retiennent à la ville en ce moment.
"Tätä nykyä ei hän voi lähteä Lontoosta. Hänellä on muita asioita, jotka vaativat hänen huomiotaan."
— Quel malheur ! Il jetterait un peu de lumière sur tout ce qui reste si obscur pour nous. Quant à vos recherches personnelles, si vous jugez que je vous sois de quelque utilité, j’espère que vous n’hésiterez pas à user de moi. Si vous m’indiquiez seulement la nature de vos soupçons ou de quel côté vous allez pousser vos investigations, il me serait possible de vous donner dès maintenant un avis ou une aide.
"Mikä vahinko! Hän olisi ehkä voinut saattaa valoa siihen, mikä meistä näyttää pimeältä. Mitä teidän omiin tutkimuksiinne tulee, niin asetun täydellisesti teidän käytettäväksenne, jos nimittäin voin auttaa teitä. Jos vaan tahtoisitte jossakin määrin ilmaista epäluulojenne laatua tai tapaa, jolla aiotte asiaa tutkia, niin ehkä nyt jo voisin antaa teille neuvoja."
— Je vous affirme que je suis simplement en visite chez mon ami sir Henry et que je n’ai besoin d’aide d’aucune sorte.
"Minä vakuutan, että olen täällä vaan ystäväni, sir Henryn vieraana, ja etten ensinkään ole avun tai neuvojen tarpeessa."
— Parfait ! dit Stapleton. Vous avez raison de vous montrer prudent et circonspect. Je regrette de vous avoir adressé cette question indiscrète, et je vous promets de m’abstenir dorénavant de la plus légère allusion à ce sujet. »
"Hyvä!" sanoi Stapleton. "Teette oikein ollessanne varovainen ja vaitelias. Minä myönnän ansainneeni tämän nuhteen anteeksiantamattomasta tunkeilevaisuudestani, ja minä lupaan vastaisuudessa välttää tätä asiaa."
Nous étions arrivés à un endroit où un étroit sentier tapissé de mousse se branchait sur la route pour traverser ensuite la lande. Sur la droite, un monticule escarpé, caillouteux, avait dû être exploité autrefois comme carrière de granit. Le versant qui nous faisait face était taillé à pic ; dans les anfractuosités de la roche, poussaient des fougères et des ronces. Dans le lointain, un panache de fumée montait perpendiculairement dans le ciel.
Me olimme nyt saapuneet sille paikalle, jossa kapea, ruohoinen polku erosi tiestä kiemurrellen nummelle päin. Oikealla oli jyrkkä kumpu, josta entisinä aikoina oli louhittu graniittia. Sen meihin päin olevan sivun muodosti tumma kallioseinä, jonka railoissa kasvoi kuolemankouria ja orjantappurapensaita. Etäisyydessä kohosi eräältä kummulta ilmaan harmaa savupilvi.
« Quelques minutes de marche dans ce sentier perdu nous conduiront à Merripit house, dit Stapleton. Voulez-vous me consacrer une heure ?… Je vous présenterai à ma sœur. »
"Seuraamalla tuota polkua tulemme pian Merripit Houseen", sanoi hän. "Jos teillä on tunti aikaa, niin saisin ehkä ilon esittää teidät sisarelleni."
Mon premier mouvement fut de refuser. Mon devoir me commandait de retourner auprès de sir Henry. Mais je me souvins de l’amas de papiers qui recouvrait sa table et je me dis que je ne lui étais d’aucun secours pour les examiner. D’ailleurs Holmes ne m’avait-il pas recommandé d’étudier tous les habitants de la lande ? J’acceptai donc l’invitation de Stapleton et nous nous engageâmes dans le petit chemin.
Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei minun pitäisi poistua sir Henryn luota. Mutta sitten muistin sen kasan papereita ja laskuja, joka oli ollut hänen kirjoituspöydällään. Niiden suhteen en ainakaan voinut häntä auttaa. Myönnyin senvuoksi Stapletonin kutsuun, ja me käännyimme polulle.
« Quel endroit merveilleux que la lande ! dit mon compagnon, en jetant un regard circulaire sur les ondulations de la montagne qui ressemblaient à de gigantesques vagues de granit. On ne se lasse jamais du spectacle qu’elle offre à l’œil de l’observateur. Vous ne pouvez imaginer quels secrets étonnants cache cette solitude !… Elle est si vaste, si dénudée, si mystérieuse !
"Tämä nummi on merkillinen", sanoi hän katsellen ympärilleen vihreiden laineiden kaltaisia selänteitä saha-reunaisine graniittiharjoineen, jotka haaveellisen muotoisina kohoavat esiin. "Siihen ei koskaan väsy. Ette voi aavistaa, mitä ihmeellisiä salaisuuksia siinä piilee. Se on niin laaja, niin autio, niin salaperäinen."
— Vous la connaissez donc bien ?
"Te tunnette sen siis hyvin?"
— Je ne suis ici que depuis deux ans. Les gens du pays me considèrent comme un nouveau venu…. Nous nous y installâmes peu de temps après l’arrivée de sir Charles…. Mes goûts me portèrent à explorer la contrée jusque dans ses plus petits recoins…. Je ne pense pas qu’il existe quelqu’un qui la connaisse mieux que moi.
"Olen asunut täällä vain kaksi vuotta, ja seudun vanhat asukkaat pitävät minua uutena tulokkaana. Muutimme tänne vähän senjälkeen, kun sir Charles oli ottanut tilan haltuunsa, mutta minun intoni ulkoilmassa kuljeksimiseen sai minut tutkimaan koko ympäristön, enkä luule monen tuntevan sitä paremmin."
— Est-ce donc si difficile ?
"Onko se sitten niin vaikeasti selville saatavissa?"
— Très difficile. Voyez-vous, par exemple, cette grande plaine, là-bas, vers le nord, avec ces proéminences bizarres ? Qu’y trouvez-vous de remarquable ?
"Niin se todella on. Näettekö esimerkiksi pohjosessa päin tuota suurta tasankoa, jota nuo omituisen muotoset kalliot rajottavat? Huomaatteko siinä jotain erikoista?"
— On y piquerait un fameux galop.
"Minusta näyttää, että siinä olisi hauska kulkea ratsain hyvällä hevosella."
— Naturellement, vous deviez me répondre cela…. Que de vies humaines cette erreur n’a-t-elle pas déjà coûté ? Apercevez-vous ces places vertes disséminées à sa surface ?
"Siltä voi näyttää, ja se luulo on maksanut monelle hengen. Näettehän nuo kirkkaan viheriät täplät, jotka pistävät silmään kaikkialla?"
— Le sol paraît y être plus fertile. »
"Kyllä, näyttää siltä, kuin maanlaatu niissä paikoin olisi viljavampaa kuin muualla nummella."
Stapleton se mit à rire.
Stapleton nauroi.
« C’est la grande fondrière de Grimpen, fit-il. Là-bas, un faux pas conduit à une mort certaine — homme ou bête. Pas plus tard qu’hier, j’ai vu s’y engager un des chevaux qui errent sur la lande. Il n’en est plus ressorti…. Pendant un moment, sa tête s’est agitée au-dessus de la vase, puis le bourbier l’a aspiré ! On ne la traverse pas sans danger dans la saison sèche ; mais après la saison d’automne, l’endroit est terriblement dangereux. Et cependant je puis m’y promener en tous sens et en sortir sans encombre. Tenez ! voilà encore un de ces malheureux chevaux ! »
"Siinä on niinsanottu Grimpenin suo", sanoi hän. "Yksikin askel syrjään tuottaa kuoleman ihmisille ja eläimille. Eilen viimeksi näin yhden nummella käytetyistä pienistä hevosista vajoavan sellaiseen reikään. Se ei päässyt enää ylös. Kauan näin sen pään kohoavan liejukuopan yli, mutta sinne se lopuksi upposi. Kuivanakin vuodenaikana on vaarallista kulkea suon yli, mutta syyssateitten aikaan on vaara vielä paljoa suurempi. Minä voin kumminkin kulkea siellä jokapaikassa ja päästä hengissä takasin. Mutta mitä tuo on? Taaskin näkyy yksi noita onnettomia pieniä hevosia joutuneen turmioon!"
Une forme brune allait et venait au milieu des ajoncs. Tout à coup, une encolure se dressa, en même temps qu’un hennissement lugubre réveilla tous les échos de la lande. Je me sentis frissonner de terreur ; mais les nerfs de mon compagnon me parurent beaucoup moins impressionnables que les miens.
Jotain ruskeaa kieri ja pyristeli pinnaltaan vihreässä liejussa, sitten kohosi äkkiä esiin pitkä, tuskallisesti ojennettu kaula, ja kamala huuto kaikui nummen yli. Se sai vereni jähmettymään kauhusta, mutta seuralaiseni hermot olivat varmaankin lujemmat kuin minun.
« C’est fini ! me dit-il. La fondrière s’en est emparée…. Cela fait deux en deux jours !… Et ils seront suivis de bien d’autres. Pendant la sécheresse, ils ont l’habitude d’aller brouter de ce côté, et, lorsqu’ils s’aperçoivent que le sol est devenu moins consistant, la fondrière les a déjà saisis.
"Nyt se on mennyt", sanoi hän. "Lieju vei sen. Kaksi parissa päivässä ja ehkä useampiakin, sillä ne tottuvat menemään sinne kuivana aikana, eivätkä tiedä mitään tapahtuneesta muutoksesta ennenkuin suo on ne niellyt. Grimpenin suo on ikävä paikka."
— Et vous dites que vous pouvez vous y aventurer ?
"Ja tekö sanotte uskaltavanne sitä kulkea?"
— Oui. Il existe un ou deux sentiers dans lesquels un homme courageux peut se risquer…. Je les ai découverts.
"Niin, siinä on pari polkua, joita voi kulkea, jos on notkea ja varovainen. Minä olen itse ne löytänyt."
— Quel désir vous poussait donc à pénétrer dans un lieu si terrible ?
"Mutta kuinka saattaa niin kammottava paikka teitä huvittaa?"
— Regardez ces monticules — au delà ! Ils représentent de vrais îlots de verdure découpés dans l’immensité de la fondrière. C’est là qu’on rencontre les plantes rares et les papillons peu communs… Si le cœur vous dit d’aller les y chercher ?…
"Ettekö huomaa kallioita tuolla? Ne ovat itse asiassa saaria, joiden ympärille tämä ylipääsemätön suo aikojen kuluessa on levinnyt. Sieltä juuri löytää harvinaisimmat kasvit ja perhoset, jos osaa sinne päästä."
— Quelque jour j’essayerai. »
"Aionpa koetella onneani jonakin päivänä."
Stapleton me regarda avec étonnement :
Hän katsoi minuun hämmästyneenä.
« Au nom du ciel, s’écria-t-il, abandonnez ce funeste projet ! Je vous affirme que vous n’avez pas la plus petite chance de vous tirer de là vivant. Je n’y parviens qu’en me servant de points de repère très compliqués.
"Jumalan nimessä, älkää sitä ajatelkokaan", sanoi hän. "Se olisi samaa kuin itsemurha, sillä minä vakuutan, että teille ei olisi ensinkään mahdollista päästä siitä hengissä. Ainoastaan pitämällä muistissa hyvin monimutkaisia tienviittoja olen minäkin siinä onnistunut."
— Hein ? fis-je…. Qu’y a-t-il encore ? »
"Kuulkaahan!" huusin minä. "Mitä tuo on?"
Un long gémissement, indiciblement triste, courut mur la lande. Bien qu’il eût ébranlé l’air, il était impossible de préciser d’où il venait. Commencé sur une modulation sourde, semblable à un murmure, il se changea en un profond rugissement, pour finir en un nouveau murmure, mélancolique, poignant.
Matala, pitkä, valittava ääni liehui surullisena uikutuksena nummen yli. Se täytti koko ilman ja kumminkin oli mahdotonta sanoa, mistä se tuli. Synkästä muminasta se paisui syväksi karjunnaksi ja vaipui sitten jälleen surulliseksi, hiljaa väreileväksi ääneksi. Stapleton katsoi minuun omituinen ilme silmissään.
« Hé ! curieux endroit, la lande ! répéta Stapleton.
"Tämä on merkillinen paikka", sanoi hän.
— Qu’était-ce donc ?
"Mitä tuo sitten oli?"
— Les paysans prétendent que c’est le chien de Baskerville qui hurle pour attirer sa proie. Je l’ai déjà entendu une ou deux fois, mais jamais aussi distinctement. »
"Talonpojat sanovat Baskervillen koiran noin ulvovan saalista. Olen kyllä kuullut sen pari kertaa ennenkin, mutta en koskaan niin selvään."
Avec un tressaillement de crainte au fond du cœur, je regardai cette vaste étendue de plaine, mouchetée de larges taches vertes formées par les ajoncs. Sauf deux corbeaux qui croassaient lugubrement sur la cime d’un pic, une immobilité de mort régnait partout.
Minä katselin kauhun ja vavistuksen tunteilla ympärilläni paisuilevaa tasankoa vihreine täplineen ja mehukkaine vesikasvineen. Laajalla aukealla ei liikkunut mitään muuta kuin pari korppia, jotka huusivat äänekkäästi eräällä kallionkielekkeellä takanamme.
« Vous êtes un homme instruit, dis-je, vous ne pouvez croire à de pareilles balivernes ! À quelle cause attribuez-vous ce bruit étrange ?
"Mutta te olette sivistynyt mies", sanoin, "ettekä mahtane ottaa osaa sellaiseen taikauskoon? Minkä luulette saavan aikaan tuollaisen äänen?"
— Les fondrières rendent parfois des sons bizarres, inexplicables…. La boue se tasse… l’eau sourd ou quelque chose….
"Omituisia ääniä kuulee joskus suoperäisillä seuduilla. Ne syntyvät liejun laskeutumisesta, tai veden nousemisesta, tai jostakin muusta senkaltaisesta syystä."
— Non, non, répondis-je ; c’était une voix humaine.
"Ei, ei, se oli elävä ääni."
— Peut-être bien, répondit Stapleton. Avez-vous jamais entendu s’envoler un butor ?
"Niin, sekään ei ole mahdotonta. Oletteko koskaan kuullut kaulushaikaran huutoa?"
— Non, jamais.
"En koskaan."
— C’est un oiseau très rare — à peu près complètement disparu de l’Angleterre — mais, dans la lande, rien n’est impossible. Oui, je ne serais pas étonné d’apprendre que c’est le cri du dernier butor qui vient de frapper nos oreilles.
"Se on hyvin harvinainen lintu, nyttemmin melkein hävinnyt Englannista, mutta nummella on kaikki mahdollista. En todellakaan kummastuisi, jos saisin tietää, että äskeinen ääni oli viimeisen kaulushaikaran huuto."
— Quel bruit étrange !…
"Koskaan elämässäni en ole kuullut mitään niin aavemaista ja ihmeellistä."
— Ce pays est plein de surprises. Regardez le flanc de la colline…. Que croyez-vous apercevoir ? »
"Koko nummi on kaamea ja aavemainen. Katsokaa esimerkiksi tuota vuorenrinnettä. Mitä sen luulette olevan?"
Je vis une vingtaine de tas de pierres grises amoncelées circulairement.
Jyrkkä rinne oli suurten ympyränmuotoisten kivi-renkaitten peittämä -- niitä oli ainakin parikymmentä.
« Je ne sais pas…. Des abris de bergers ?
"Mitähän ne mahtanevat olla? Lammastarhoja?"
— Non. Nos dignes ancêtres habitaient là. L’homme préhistorique vivait sur la lande et comme, depuis cette époque, personne ne l’a imité, nous y retrouvons encore presque intacts les vestiges de son passage. Ceci vous représente des wigwams recouverts de leur toiture. Si la curiosité vous prenait de les visiter, vous y verriez un foyer, une couchette….
"Ei, arvoisain esi-isäimme asuntoja. Nummella on ennen asunut taajassa esihistoriallisia ihmisiä, ja kun tuskin kukaan myöhemmin on oleskellut noilla jyrkänteillä, niin ovat näiden ihmisten rakennukset pysyneet jokseenkin entisessä kunnossaan. Nuo olivat heidän wigwamiaan -- katot vain ovat hävinneet. Voi nähdä tulisijat ja makuupaikatkin, jos viitsii niitä etsiä."
— On dirait une petite ville. À quelle époque était-elle peuplée ?
"Mutta sehän on oikea kaupunki. Milloin se oli asuttuna?"
— L’homme néolithique,… la date nous manque.
"Kivikaudella. Lähemmin ei voi määritellä."
— Que faisait-il ?
"Ja mitä nämä ihmiset toimittivat?"
— Il menait paître son troupeau sur les pentes et, lorsque les armes de bronze remplacèrent les haches de pierre, il fouillait les entrailles de la terre à la recherche du zinc. Voyez cette grande tranchée sur la colline opposée…. Voilà la preuve de ce que j’avance. Ah ! vous rencontrerez de bien curieux sujets d’étude sur la lande ! Excusez-moi un instant, docteur Watson,… c’est sûrement un cyclopelte !… »
"He paimensivat karjaa rinteillä ja oppivat maasta etsimään malmia, kun pronssimiekka alkoi viedä voiton kivikirveestä. Katsokaa tuota kivilouhimoa vastapäätä. Siihen he ovat jättäneet merkkinsä. Niin, tohtori Watson, te kyllä tulette löytämään paljon huomattavaa nummella. Mutta anteeksi, että jätän teidät hetkeksi! Tuo on varmaan joku cyclopides."
Un petit insecte avait traversé le chemin et Stapleton s’était aussitôt élancé à sa poursuite. À mon grand désappointement, la bestiole vola droit vers la fondrière, et ma nouvelle connaissance, bondissant de touffe en touffe, courait après elle, son grand filet vert se balançant dans l’air. Ses vêtements gris, sa démarche irrégulière, sautillante, saccadée, le faisaient ressembler lui-même à une gigantesque phalène. Je m’étais arrêté pour suivre sa chasse, et j’éprouvais un mélange d’admiration pour son extraordinaire agilité et de crainte pour le danger auquel il l’exposait dans cette perfide fondrière. Un bruit de pas me fit retourner ; une femme s’avançait vers moi dans le chemin. Elle venait du côté où le panache de fumée dénonçait l’emplacement de Merripit house ; mais la courbure de la lande l’avait cachée à mes yeux jusqu’au moment où elle se trouva près de moi.
Pieni kärpänen tai koiperhonen oli liehunut polun yli, ja paikalla lähti Stapleton tavattomalla tarmolla ja nopeudella sitä takaa ajamaan. Hämmästyksekseni lensi perhonen suoraan suurta suota kohden, mutta uusi tuttavani ei hetkeäkään epäröinyt; hän hyppeli mättäältä toiselle, ja viheriä haavinsa heilui ilmassa. Hänen harmaa pukunsa ja säännöttömät, kulmikkaat liikkeensä tekivät hänet itsensäkin melkein äärettömän suuren koiperhosen näköiseksi. Ihaillen hänen tavatonta notkeuttaan ja peläten hänen astuvan harhaan petollisella suolla katselin häntä, kun äkkiä kuului askeleita, käännyin ja näin erään naisen aivan lähelläni polulla. Hän oli tullut siltä suunnalta, missä savupilvi osotti Merripit Housen sijaitsevan, mutta nummessa oleva alankopaikka oli kätkenyt hänet, kunnes hän oli ehtinyt aivan lähelle minua.
Je reconnus en elle miss Stapleton dont on m’avait parlé. Cela me fut aisé, car, indépendamment du petit nombre de femmes qui vivent sur la lande, on me l’avait dépeinte comme une personne d’une réelle beauté. La femme qui s’approchait de moi répondait au portrait qu’on m’avait tracé de la sœur du naturaliste. Impossible de concevoir un plus grand contraste entre un frère et une sœur. Stapleton était quelconque, avec ses cheveux blonds et ses yeux gris, tandis que la jeune fille avait ce teint chaud des brunes — si rare en Angleterre. Son visage un peu altier, mais finement modelé, aurait paru impassible dans sa régularité, sans l’expression sensuelle de la bouche et la vivacité de deux yeux noirs largement fendus. Sa taille parfaite, moulée dans une robe de coupe élégante, la faisait ressembler, sur ce chemin désert, à une étrange apparition. Au moment où je me retournais, elle regardait son frère. Alors elle hâta le pas. J’avais ôté mon chapeau et j’allais prononcer quelques mots d’explication, lorsque ses paroles imprimèrent une autre direction à mes pensées.
Aivan varmaan saatoin arvata, että se oli neiti Stapleton, josta olin kuullut puhuttavan. Seudun naiset olivat nimittäin helposti luetut, ja tätä nuorta naista oli minulle kuvattu kaunottareksi. Ja nainen, joka lähestyi minua, oli todellakin aivan tavallisuudesta poikkeava kaunotar. Tuskin saattoi ajatella suurempaa eroavaisuutta veljen ja sisaren välillä, sillä Stapletonin tukka oli vaalea ja silmät harmaat, mutta hänen sisarensa oli niin tumma, etten ollut hänen kaltaistaan Englannissa nähnyt, hän oli solakka, hieno ja kookas. Hänellä oli ylevät, hienopiirteiset ja niin säännölliset kasvot, että niitä olisi voinut pitää jäykkinä, ellei suun tuntehikkaisuus ja tummien silmien eloisuus olisi sitä käsitystä evännyt. Tavattoman kauniine vartaloineen ja hienoine pukuineen oli hän todella omituinen ilmiö aution nummen yli vievällä polulla. Hänen katseensa oli suunnattu veljeen, kun käännyin, ja hän kiirehti askeleitaan minua kohden. Olin kohottanut hattuani ja aioin sanoa jotain selitykseksi, kun hänen omat sanansa saattoivat ajatukseni toiselle reitille.
« Allez-vous-en ! s’écria-t-elle. Retournez vite à Londres. »
"Matkustakaa pois täältä!" sanoi hän. "Palatkaa heti takasin Lontooseen!"
Si grande fut ma surprise, que j’en demeurai stupide. En me regardant, ses yeux brillaient et son pied frappait le sol avec impatience.
Minä tuijotin häneen mykkänä kummastuksesta. Hänen silmänsä leimusivat, ja hän polki kärsimättömänä jalkaa maahan.
« Pourquoi m’en aller ? demandai-je.
"Miksi matkustaisin täältä pois?" kysyin.
— Je ne puis vous le dire. » Elle parlait d’une voix basse, précipitée, avec un léger grasseyement dans sa prononciation. Elle reprit : « Pour l’amour de Dieu, faites ce que je vous recommande. Retournez vite et ne remettez jamais plus les pieds sur la lande !
"Sitä en voi teille selittää." Hän puhui matalasti ja innokkaasti ja omituisella murteella. "Tehkää kumminkin, Jumalan nimessä, niinkuin sanon. Lähtekää täältä, ja älkää koskaan jalallanne astuko nummelle."
— Mais j’arrive à peine.
"Mutta minähän olen aivan äsken saapunut tänne."
— Pourquoi ne tenir aucun compte d’un avertissement dicté par votre seul intérêt ?… Retournez à Londres !… Partez ce soir même…. Fuyez ces lieux à tout prix !… Prenez garde ! Voici mon frère,… pas un mot de ce que je vous ai dit…. Soyez donc assez aimable pour me cueillir cette orchidée, là-bas…. La lande est très riche en orchidées… vous en jugerez par vous-même, bien que vous soyez venu à une saison trop avancée pour jouir de toutes les beautés de la nature. » .
"Lopettakaa toki vastaväitteenne", lausui hän. "Ettekö voi ymmärtää, että tämä varoitus tarkottaa teidän etuanne? Palatkaa Lontooseen. Lähtekää jo tänä iltana. Laittautukaa pois täältä mistä hinnasta tahansa. Mutta vaiti, nyt tulee veljeni. Ei sanaakaan siitä, mitä minä olen puhunut. Tahtoisitteko antaa minulle tuon kämmekän, joka kasvaa tuolla kummulla? Nummella on runsaasti kämmekkäisiä, vaikka te olette tullut vähän liian myöhään nähdäksenne, mitä kaikkea kaunista täällä on."
Stapleton avait renoncé à sa poursuite et retournait vers nous, essoufflé, et le teint coloré par la course.
Stapleton oli luopunut tavottamasta hyönteistä ja palasi takasin hengästyneenä ja punakkana kasvoiltaan.
« Eh bien, Béryl ? » dit-il. Il me sembla que le ton de cette interpellation manquait de cordialité.
"Kas vaan Beryl!" sanoi hän, ja minusta tuntui, että ääni, jolla tervehdys lausuttiin, ei ollut kaikkein sydämellisimpiä.
« Vous avez bien chaud, Jack.
"Sinullahan on kauhean kuuma, Jack."
— Oui ; je poursuivais un cyclopelte. Ils sont très rares, surtout à la fin de l’automne. Quel malheur de n’avoir pu l’attraper ! » Il parlait avec un air dégagé, mais ses petits yeux gris allaient sans cesse de la jeune fille à moi.
"Niin, minä ajoin takaa muuatta cyclopidestä. Se on hyvin harvinainen, ja sitä ei usein tapaa näin myöhään syksyllä. Vahinko, etten saanut sitä!" Hän puhui aivan luontevasti, mutta hänen pienet, vaaleat silmänsä kulkivat lakkaamatta tytöstä minuun ja takasin.
« Je vois que les présentations sont faites, continua-t-il.
"Minä huomaan esittelyn jo tapahtuneen", sanoi hän.
— Oui. Je disais à sir Henry qu’il était un peu tard pour admirer les beautés de la lande.
"Kyllä. Minä olen juuri ikään sanonut sir Henrylle, että hän on tullut hieman myöhään saadakseen nähdä meidän kauniita kämmekkäisiämme."
— À qui penses-tu donc parler ?
"Keneksi luulet sitten tätä herraa?"
— À sir Henry Baskerville.
"Minä pidän varmana, että hän on sir Henry Baskerville."
— Non, non, me récriai-je vivement,… pas à sir Henry, mais à un simple bourgeois, son ami…. Je me nomme le docteur Watson. »
"En suinkaan", sanoin minä. "Vain tavallinen aateliton, mutta hänen ystävänsä olen. Olen tohtori Watson."
Une expression de contrariété passa sur le visage de miss Stapleton. « Nous avons joué aux propos interrompus, dit-elle.
Harmin punehdus nousi hänen ilmehikkäille kasvoilleen. "Olemme sitten puhelleet väärillä edellytyksillä", sanoi hän.
— Vous n’avez pas eu le temps d’échanger beaucoup de paroles ? demanda son frère, avec son même regard interrogateur.
"Eihän tässä mielestäni juuri ole ollut kauan aikaa puhelemiseen", huomautti hänen veljensä samalla kysyvällä katseella kuin ennen.
— J’ai causé avec le docteur Watson, comme si, au lieu d’un simple visiteur, il eût été un habitant permanent de la lande.
— Que peut lui importer que la saison soit trop avancée pour les orchidées !… Nous ferez-vous le plaisir de nous accompagner jusqu’à Merripit house ? » ajouta le naturaliste, en se tournant vers moi.
"Minä puhuttelin tohtori Watsonia ikäänkuin hän asuisi täällä, eikä vaan olisi käymässä", sanoi tyttö. "Ei voine teitä paljoa huvittaa, onko aika liian varhainen tai myöhäinen kämmekkäin kukkimiselle. Tulette kai joka tapauksessa meidän mukanamme Merripit Houseen?"
Quelques instants après, nous arrivions à une modeste maison ayant autrefois servi d’habitation à un herbager de la lande, mais que l’on avait réparée depuis et modernisée. Un verger l’entourait. Les arbres, comme tous ceux de la lande, étaient rabougris et pelés. L’aspect de ce lieu remplissait l’âme d’une vague tristesse. Nous fûmes reçus par un vieux bonhomme qui paraissait monter la garde autour de la maison. À l’intérieur, les pièces étaient spacieuses et meublées avec une élégance qui trahissait le bon goût de la maîtresse de la maison. Tandis que, par la fenêtre entr’ouverte, je jetais un coup d’œil sur le paysage sauvage qui se déroulait devant moi, je me demandais quelle raison avait amené dans ce pays perdu cet homme d’un esprit cultivé et cette superbe créature.
Lyhyen kävelyn jälkeen olimme saapuneet jokseenkin vaatimattoman näköisen talon luo, jossa entisinä hyvinä aikoina oli asunut joku karjankasvattaja, mutta joka nyt oli korjattu ja muutettu uudenaikaiseksi asunnoksi. Sitä ympäröi hedelmäpuutarha, mutta, niinkuin saattoi odottaakin, olivat puut kuihtuneita ja vinoja, ja koko paikka teki köyhän ja surullisen vaikutuksen. Meidät päästi sisään omituinen, kuivettuneen näköinen vanha palvelija, jonka puku oli niin kulunut, että se oli aivan sopusoinnussa talon ulkomuodon kanssa. Huoneet olivat kumminkin suuria ja sisustettuja hienoudella, jossa luulin näkeväni tuon nuoren naisen vaikutusta. Kun ikkunoista katselin ääretöntä, graniittikallioiden ja suurten kivien peittämää nummea, joka ulottui näköpiiriin saakka, niin en voinut olla ihmettelemättä, mikä oli mahtanut saada tämän hienosti sivistyneen miehen ja tämän kauniin naisen asettumaan sellaiselle seudulle.
« Singulier endroit pour y planter sa tente, n’est-ce pas ? fit Stapleton, répondant ainsi à ma pensée. Et cependant nous nous sommes arrangés pour y être heureux, pas, Béryl ?
"Omituinen kotipaikan valinta, eikö niin?" sanoi isäntäni ikäänkuin vastaukseksi minun ajatuksilleni. "Ja kumminkin viihdymme täällä hyvin, vai kuinka, Beryl?"
— Très heureux, répliqua la jeune fille, dont le ton me parut toutefois manquer de conviction.
"Kyllä, hyvin viihdymme", vastasi tyttö, mutta sanoilla ei ollut vakuuttavaa sointua.
— Je dirigeais jadis une école, continua Stapleton, dans le nord de l’Angleterre…. Pour un homme de mon tempérament, la besogne était trop machinale et trop dépourvue d’intérêt. Mais j’aimais à vivre ainsi au milieu de la jeunesse, à façonner ces jeunes intelligences à ma guise et à leur inculquer mes idées et mes préférences. La malchance s’en mêla : une épidémie se déclara dans le village et trois enfants moururent. Mon établissement ne se releva jamais de ce coup et la majeure partie de mes ressources se trouva engloutie. Si je ne regrettais la charmante compagnie de mes écoliers, je me réjouirais de cet incident. Avec mon amour immodéré pour la botanique et la zoologie, je rencontrerais difficilement un champ plus ouvert à nos recherches, car ma sœur est aussi éprise que moi des choses de la nature. Ceci, docteur Watson, répond à une question que j’ai lue sur votre visage, pendant que vous regardiez sur la lande.
"Minä pidin ennen koulua maan pohjoisosassa", sanoi Stapleton. "Se työ oli minun luonteiselleni miehelle koneellista ja jokseenkin ikävää, mutta pidin suurena etuna saada elää nuorison joukossa ja auttaa heidän nuorien sielujensa muodostumista, kehittää heidän luonteitaan omani mukaiseksi ja antaa heille korkeita ihanteita. Se tehtävä oli minulle hyvin rakas. Mutta kohtalo ei meitä suosinut. Kouluun ilmestyi vaarallinen kulkutauti, ja pojista kuoli kolme. Siitä iskusta ei kouluni enää toipunut, ja sen häviössä menetin suuren osan pääomaani. Ellen kaipaisi poikia ja heidän iloista seuraansa, niin voisin kumminkin sanoa olevani hyvilläni omasta onnettomuudestani, sillä minun suurelle eläin- ja kasvitieteen harrastukselleni on täällä laaja työala, ja sisareni rakastaa luontoa yhtä paljon kuin minä. Ja tätä kaikkea saatte nyt kuulla, tohtori Watson, sen johdosta, mitä luin kasvoistanne katsellessanne ikkunastamme nummelle päin."
— Je me disais, en effet, que ce séjour devait être bien triste, sinon pour vous, du moins pour votre sœur.
"En voi kieltää todella ajatelleeni, että täällä voisi olla hieman yksitoikkoista asua -- ehkä ei teille niin paljon kuin sisarellenne."
— Non, non, dit vivement miss Stapleton ; je ne connais pas la tristesse.
"Ei, ei, niin ei minusta suinkaan ole", huomautti tämä.
— Nous avons nos études, nos livres et de bons voisins, paraphrasa mon hôte. Le docteur Mortimer est un véritable savant…. Puis nous possédions dans ce pauvre sir Charles un délicieux compagnon. Nous l’appréciions beaucoup, et nous ressentons plus que je ne puis le dire le vide causé par sa mort…. Serais-je indiscret en me présentant cet après-midi au château pour rendre visite à sir Henry ?
"Meillä on huvittavia kirjoja, me lueskelemme, ja meillä on hauskoja naapureita. Tohtori Mortimer on alallaan oppinut mies. Sir Charles-vainaja oli myöskin hauska seuramies. Me tunsimme hänet hyvin ja kaipaamme häntä enemmän kuin saatan kuvailla. Luuletteko, että voitaisiin pitää tunkeilevana, jos iltapäivällä kävisin sir Henryn luona saadakseni tutustua häneen?"
— Je suis sûr que vous lui ferez le plus grand plaisir.
"Päinvastoin luulen, että hän suuresti ilahtuisi, jos sen tekisitte."
— Alors prévenez-le de ma venue. Nous nous emploierons de tout notre pouvoir pour qu’il s’habitue ici…. Désirez-vous, docteur Watson, visiter ma collection de lépidoptères ? Je ne crois pas qu’il en existe de plus complète dans tout le sud de l’Angleterre. Pendant que vous l’admirerez on nous préparera un lunch. »
"Tahdotteko sitten olla hyvä ja sanoa, että aion tulla. Yksinkertaisella tavallamme voisimme ehkä helpottaa hänen asumistaan täällä, kunnes hän oikein kotiutuu olosuhteisiin ja asiain tilaan. Tahtoisitteko te, tohtori Watson, tulla katsomaan perhoskokoelmaani? Luulen sen olevan täydellisimmän koko lounais-Englannissa. Kun olemme ehtineet käydä sen läpi, niin on kyllä ateriakin valmis."
J’avais hâte de reprendre auprès de sir Henry mes fonctions de garde du corps. D’ailleurs, la solitude de la lande, la mort du malheureux cheval aspiré par la fondrière, le bruit étrange que le public associait à l’horrible légende des Baskerville, tout cela m’étreignait le cœur. J’ajouterai encore l’impression produite par l’avis de miss Stapleton, avis si précis et si net que je ne pouvais l’attribuer qu’à quelque grave raison. Je résistai donc à toutes les instances de mon hôte et je repris, par le même étroit sentier, le chemin du château.
Mutta minä tahdoin päästä takasin sen miehen luo, jota minun oli seurallani suojeltava. Nummen synkkyys, hevosraukan kuolema, se aaveellinen ääni, joka oli asetettu yhteyteen kamalan sukutarinan kanssa -- kaikki tämä teki minut levottomaksi. Ja kaikkien näiden enemmän tai vähemmän epämääräisten vaikutelmien lisäksi olin saanut neiti Stapletonin selvän varotuksen, joka oli annettu niin ilmeisellä vakavuudella, että en voinut epäillä sillä olevan jonkun varman aiheen. Vastustin kaikkia yrityksiä saada minua viipymään, ja lähdin heti paluumatkalle samaa ruohoista polkua, jota olin tullutkin.
Mais il devait exister un raccourci connu des habitants du pays, car, avant que j’eusse rejoint la grande route, je fus très étonné de voir miss Stapleton, assise sur un quartier de roche, au croisement de deux voies. Elle avait marché très vite, et la précipitation de la course avait empourpré ses joues.
Kumminkin täytyi löytyä joku oikotie, vaikka en sitä tuntenut, sillä ennenkuin olin ehtinyt maantielle, sain nähdä neiti Stapletonin istumassa suurella kivellä polun vieressä. Hänen poskillaan oli rasituksen tuottama helakka väri, ja hän painoi kättään kylkeensä.
« J’ai couru de toutes mes forces afin de vous devancer, me dit-elle. Je n’ai même pas pris le temps de mettre mon chapeau…. Je ne m’arrête pas…. Mon frère s’apercevrait de mon absence. Je voulais vous dire combien je déplorais la stupide erreur que j’ai commise en vous confondant avec sir Henry. Oubliez mes paroles, elles ne vous concernent en rien.
"Minä olen juossut minkä voin, ehtiäkseni teidän tiellenne, tohtori Watson", sanoi hän. "En joutanut edes panemaan hattua päähäni. Minä en voi kauan viipyä täällä, sillä silloin huomaa veljeni, että olen poissa. Tahdon vain sanoa, että valitan erehdystäni pitäessäni teitä sir Henrynä. Unohtakaa, jos voitte, mitä silloin sanoin, sillä se ei ensinkään koske teitä."
— Comment les oublierais-je, miss Stapleton, répliquai-je. Je suis l’ami de sir Henry, et le souci de sa sécurité m’incombe tout particulièrement. Apprenez-moi pourquoi vous souhaitiez si ardemment qu’il retournât à Londres.
"Mutta minä en voi sitä unohtaa, neiti Stapleton", sanoin minä. "Olen sir Henryn ystävä, ja hänen menestyksensä on minulle tärkeä. Sanokaa, miksi niin innokkaasti tahdoitte, että sir Henry ensi tilassa palaisi Lontooseen?"
— Caprice de femme, docteur Watson ! Lorsque vous me connaîtrez davantage, vous comprendrez que je ne puisse pas toujours fournir l’explication de mes paroles ou de mes actes.
"Se oli vain naisellinen mielijohde, tohtori Watson. Kun opitte tuntemaan minut paremmin, huomaatte kyllä, etten aina voi selittää syytä sanoihini tai tekoihini."
— Non, non…. Je me rappelle le frémissement de votre voix, l’expression de votre regard…. Je vous en prie, je vous en supplie, soyez franche, miss Stapleton ! Depuis que j’ai posé le pied sur ce pays, je me sens environné de mystères. La vie sur la lande ressemble à la fondrière de Grimpen : elle est parsemée d’îlots de verdure auprès desquels l’abîme vous guette, et aucun guide ne s’offre à vous éloigner du danger. Que vouliez-vous dire ? Apprenez-le-moi et je vous promets de communiquer votre avertissement à sir Henry. »
"Te ette minua eksytä. Minä muistan hyvin äänenne värähdyksen ja silmienne ilmeen. Minä pyydän teitä, neiti Stapleton, olemaan suora, sillä tulostani asti on kuin minua varjot ympäröisivät. Elämä on tullut samanlaiseksi kuin tuo Grimpenin suo vihreine täplineen, joihin voi upota, ellei joku neuvo tietä. Sanokaa nyt, mitä tarkoititte, ja minä lupaan viedä varotuksenne sir Henrylle."
Pendant une minute, un combat se livra dans l’âme de la jeune fille. Toutefois, ses traits avaient repris leur expression résolue, lorsqu’elle me répondit :
Epätietoisuuden ilme väikkyi hetken hänen kasvoillaan, mutta hänen katseensa oli jälleen tullut kovaksi, kun hän vastasi.
« Vous prêtez à mes paroles plus d’importance qu’elles n’en comportent. La mort de sir Charles nous a très vivement impressionnés, mon frère et moi. Nous étions très liés…. Sa promenade favorite consistait à se rendre chez nous par la lande. Cette espèce de sort qui pesait sur sa famille hantait son cerveau, et, lorsque se produisit le tragique événement, je crus ses craintes fondées jusqu’à un certain point. Quand on annonça qu’un nouveau membre de la famille Baskerville allait habiter le château, mes appréhensions se réveillèrent et j’ai pensé bien faire en le prévenant du danger qu’il courait. Voilà le mobile auquel j’ai obéi.
"Te liiottelette asiaa, tohtori Watson", sanoi hän. "Veljeäni ja minua liikutti suuresti sir Charlesin kuolema. Me tunsimme hänet hyvin, sillä hän käveli usein ja mielellään nummen yli meidän luoksemme. Tuo tarina sukua vainoovasta kirouksesta oli häneen syvästi vaikuttanut, ja kun tuo surkea tapaus sitten sattui, luulin minä, niinkuin lienee luonnollistakin, että jotain syytä ehkä sittenkin löytyi hänen pelolleen. Tulin senvuoksi levottomaksi, kun vielä yksi suvun jäsen aikoi asettua tänne; ja tunsin, että häntä pitäisi varottaa uhkaavasta vaarasta. Sitä minä tarkotin -- en mitään muuta."
— Mais quel est ce danger ?
"Mutta mikä tämä vaara sitten on?"
— Vous connaissez bien l’histoire du chien ?
"Tunnettehan te tarun koirasta?"
— Je n’ajoute aucune foi à de pareilles absurdités.
"Minä en usko sellaisia tuhmuuksia."
— J’en ajoute, moi. Si vous possédez quelque influence sur sir Henry, emmenez-le loin de ce pays qui a déjà été si fatal à sa famille. Le monde est grand…. Pourquoi s’obstinerait-il à vivre au milieu du péril ?
"Mutta minä uskon. Jos voitte jotain vaikuttaa sir Henryyn, niin taivuttakaa hänet lähtemään pois paikalta, joka on niin onneton hänen suvulleen. Maailma on suuri. Miksi hän asuisi siellä, missä on vaarallisinta?"
— Précisément parce qu’il y a du péril. Sir Henry est ainsi fait. Je crains qu’à moins d’un avis plus motivé que celui que vous m’avez donné il ne me soit impossible de le déterminer à partir.
"Juuri senvuoksi, että sitä pidetään Vaarallisena. Sellainen on sir Henry, ja luulenpa, ettei häntä voi saada lähtemään täältä, ellette voi lähemmin määritellä varotustanne."
— Je ne puis vous dire autre chose,… je ne sais rien de précis.
"Minä en voi sitä lähemmin määritellä siitä yksinkertaisesta syystä, etten mitään varmaa tiedä."
— Me permettez-vous de vous adresser une dernière question, miss Stapleton ? Quand vous m’avez parlé tout à l’heure, puisqu’il vous était impossible de m’en apprendre davantage, pourquoi redoutiez-vous tant que votre frère ne vous entendît. Il n’y avait rien dans vos paroles que ni lui — ni personne d’ailleurs — ne pût écouter.
"Vielä tahtoisin tehdä teille yhden kysymyksen, neiti Stapleton. Jos ensi kerran minun kanssani puhuessanne ette muuta tarkottanut, kuin nyt sanotte, niin miksi niin välttämättä tahdoitte, ettei veljenne saa sitä kuulla? Eihän varotuksessanne ole mitään, jota hän tai joku muu voisi moittia."
— Mon frère désire que le château soit habité ; il estime que le bonheur des pauvres gens de la lande l’exige. Tout avis poussant sir Henry à s’éloigner l’aurait mécontenté…. J’ai accompli maintenant mon devoir et je n’ajouterai plus un mot. Je retourne vite à la maison pour que mon frère ne se doute pas que avons causé ensemble. Adieu. » Miss Stapleton reprit le chemin par lequel elle était venue, tandis que, le cœur oppressé de vagues alarmes, je continuais ma route vers le château.
"Veljeni pitää hyvin tärkeänä, että tilan omistaja asettuu siihen asumaan, sillä hänen mielestään sillä on suuri merkitys nummella asuville köyhille. Hän suuttuisi, jos saisi tietää minun sanoneen jotain, joka voisi saada sir Henryn lähtemään täältä. Mutta nyt olen tehnyt velvollisuuteni, enkä aio enempää sanoa. Minun täytyy kiiruhtaa kotiin, sillä muuten hän minua kaipaa ja epäilee minun tavanneen teidät. Hyvästi!" Hän lähti ja oli muutaman silmänräpäyksen kuluttua kadonnut kallioitten taa, samalla kun minä, mieli täynnä levottomuutta ja pelkoa, jatkoin matkaani Baskerville Halliin.